Porkkalan lukiossa juhlittiin syksyn 2024 ylioppilaita torstaina 5.12. Juhlatilaisuudessa saatiin nauttia opiskelijoiden musiikkiesityksistä ja seurata ylioppilaiden lakitusta. Uuden ylioppilaan puheen piti Ellen Tolkki.
”Arvoisa rehtori, opettajat, hyvä juhlaväki ja ennen kaikkea uudet ylioppilaat,
Viimein on koittanut se päivä, jota olemme malttamattomina odottaneet. Tie tähän pisteeseen on ollut osin pitkä ja kivinen. Näiden reilun kolmen vuoden aikana olemme suorittaneet suuren määrän kursseja, palauttaneet kymmeniä, jopa satoja, kokeita ja tehtäviä. Olemme tehneet valtavasti töitä valmistautuessamme ylioppilaskirjoituksiin, jotka alkuun tuntuivat ylitsepääsemättömiltä ja hyvin kaukaisilta, mutta jotka kuitenkin aivan yllättäen olivatkin jo edessämme, ja joista jokainen meistä lopulta suoriutui kunnialla.
On tälle tielle toisaalta mahtunut myös paljon iloa ja naurua. Perinteiset vanhojen tanssit ja penkkarit ovat varmasti jääneet jokaisen mieleen hauskoina kokemuksina, joita voi muistella vielä pitkään. Tällaiset juhlat ja monet erilaiset projektit, kansainvälisestä yhteistyöstä oman kouluyhteisön parantamiseen, ovat tuoneet piristystä arjen keskelle. Ei sillä että siinä arjessakaan mitään vikaa olisi ollut. Onnistumisen ja ilon tunne siitä, kun vihdoin saa ne vaikeimmatkin tehtävät tehtyä ja oppii jotakin uutta kantaa uskomattoman pitkälle ja auttaa jaksamaan.
Vaikka koulu kuinka tuntuisi välillä raskaalta, on meidän myös syytä pysähtyä miettimään sitä valtavaa etuoikeutta, että joka ikinen arkipäivä tämän reilun kolmen vuoden aikana olemme saaneet tulla tänne kouluun, jossa saamme erittäin laadukasta ja asiantuntevaa opetusta. Etenkään tässä maailmantilanteessa, jossa sota ja levottomuudet varjostavat miljoonien ihmisten elämää, monelle nuorelle edes kouluun pääsy ei ole mikään itsestäänselvyys. Tämä sanottuani haluan kuitenkin mainita, että kaikesta huolimatta erityisen lämmöllä muistelen ja jään kaipaamaan niitä hetkiä, joissa se opiskelu jäi vähemmälle. Joskus suuren taakan alla ystävän kanssa kaksin kerroin nauraen vietetty hyppytunti voi keventää sitä taakkaa paljon enemmän kuin sen yhden palautettavan tehtävän valmiiksi saaminen.
Nyt on tiemme lukiossa kuitenkin tulossa päätökseensä ja polku kohti tulevaisuutta aukeaa edessämme. Osalle meistä tuo polku on täynnä toiveita, mahdollisuuksia ja innostusta, osalle taas täynnä epävarmuutta, ahdistusta ja jopa pelkoa. Oli suhtautuminen mikä tahansa jokaista meistä silti jännittää aivan varmasti edes hieman. Nimittäin kuten eräällä koulumme tulevisuuslinjan opintojaksolla opetettiin, tulevaisuutta ei voi ennustaa. Voimme yrittää ennakoida ja suunnitella kaiken valmiiksi, mutta loppujen lopuksi kaikki on epävarmaa. Tuo ajatus voi tuntua pelottavalta etenkin tässä hetkessä, jossa ensimmäistä kertaa elämässämme olemme saapuneet siihen tienristeykseen, jossa olemme vapaita kääntyä minne vain.
Myös nykyinen maailmantilanne varjostaa monen mieltä. Ilmastokriisi ja konfliktin uhka häilyvät lähempänä kuin pitkiin aikoihin. Liian lähellä. Huoli tulevasta sekä omasta ja läheisten turvallisuudesta voi tuntua musertavalta. Siksi haluankin nyt Muumipappaa lainaten lausua rohkaisun sanat: ”Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.” Olkaa siis rohkein mielin. Kuunnelkaa sydäntänne valitessanne omaa polkuanne, sillä asioilla on tapana järjestyä. Meissä nuorissa on voima saada aikaan se muutos, jota tämä maailma kipeästi tarvitsee.
Tähän loppuun haluan vielä esittää kiitokset jokaiselle, joka on ollut tukenamme tällä matkalla läpi lukiotiemme. Kiitos rehtori, opettajat ja opinto-ohjaajat. Kiitos avustanne ja tuestanne. Kiitos kaikesta siitä tiedosta, jonka saimme oppia teiltä, ja joka repun pohjalla painaen voimme turvallisin mielin lähteä kohti uusia haasteita. Kiitos myös muulle koulun henkilökunnalle, joiden ansiosta koulumme tilat pysyvät viihtyisinä ja siisteinä, saamme joka koulupäivä ruokaa syödäksemme ja terveydestämme pidetään huolta. Kiitos ystävät, valon pilkahdus ja naurun pärskähdys keskellä harmaintakin arkea. Ilman ystävää olisi kaikki kaksin verroin raskaampaa. Kiitos perhe ja sukulaiset. Kiitos viisaista neuvoistanne ja siitä, että jaksatte olla tukenamme ja uskoa meihin läpi vaikeimpienkin aikojen. Kiitos Mummolle, joka ei toiveistaan huolimatta päässyt tätä päivää näkemään. Pyyteetön rakkautesi tulee aina olemaan läsnä elämäni tärkeissä hetkissä. Ja vielä viimeisenä uusille ylioppilaille: suuri kiitos yhteisestä matkasta ja lämpimät onnitteluni. Kun muistelette tätä päivää jona painoitte valkolakin päähänne, olkaa ylpeitä itsestänne!”
