Arvoisa rehtori, hyvä juhlaväki ja uudet ylioppilaat,
Lukioaika on ollut meille kaikille varmasti monella tapaa poikkeuksellinen. Lukion perinteinen rakenne horjui, kun päädyimme opiskelemaan kotisohviltamme katkeilevien videopuheluiden yhteydellä, vanhojen tanssit siirrettiin abivuodelle, tapahtumia peruttiin ja päivämääriä siirrettiin. Totuimme siihen, että mikään ei ollut varmaa. Kaiken epävarmuuden keskellä lukion käyminen oli kuitenkin osa rutiinejamme. Totuimme lukion tiloihin ja toisiimme.
Nyt tulevaisuus häämöttää edessämme ja se tarkoittaa kaikille muutoksia. Toisille tulevaisuus näyttää suurelta ja uhmaavalta, toisille se on jännittävä ja täynnä mahdollisuuksia. Muutoksen tapahtuessa voi kuitenkin pysähtyä hetkeksi, ja olla ylpeä siitä työstä, jonka jokainen meistä on tehnyt päästäkseen tähän pisteeseen.
”Jotenkin oman tiedon rajallisuuden tunnistaminen on ollut myös lohduttavaa. Ei vielä tarvitse olla koko tulevaisuutta selvitettynä, koska nyt vasta on se hetki, kun lähdemme maailmaan
ihmettelemään, oppimaan ja etsimään vastauksia.”
Hakiessani lukioon perustelin päätöstäni sillä, että lukio antaisi minulle lisäaikaa keksiä, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa. Minulla ei koskaan ollut mitään tiettyä unelma-ammattia tai selvää tulevaisuudensuunnitelmaa, jota lähtisin tavoittelemaan. Se on varmasti ollut monen muunkin lukio-opiskelijan tilanne. Lähdin lukioon tavoittelemaan vastauksia. Mikä ammatti minua
kiinnostaisi? Missä haluaisin jatkaa opintojani? Kuitenkin, vastoin odotuksiani, valmistun lukiosta
täynnä kysymyksiä. Reilun kolmen vuoden jälkeen olen ymmärtänyt, että vastauksia tärkeämpiäkin opiskelussa ovat kaikki ne kysymykset, jotka heräävät.
Kun valmistuin historian ylioppilaskokeisiin, muistan millaista ahdistusta koin, kun ymmärsin,
kuinka paljon opittavaa minulla oli. Samalla myös ymmärsin, että vaikka lukisin kaikki koulun
historian kirjat moneen kertaan, minulta jäisi niin paljon oppimatta, niin monta tarinaa kuulematta. Nigerialainen kirjailija Chimamanda Ngozi Adichie on puhunut yhden tarinan vaarasta, ja siitä miten häntä oli tulkittu väärin sen yksipuolisen tiedon takia, joita ihmisillä on Nigeriasta. Hän totesi näin ”Niin muodostetaan yksi tarina, näytetään kansa yhtenä asiana, vain yhtenä asiana, uudelleen ja uudelleen, ja sellaiseksi he muuttuvat”. Yhden tarinan voi kertoa ja se on tärkeä, mutta täytyy muistaa, että koko kuva on aina paljon laajempi. Ehkä lukiossa opimme vasta ensimmäiset tarinamme ja ensimmäiset vastauksemme.
Jotenkin oman tiedon rajallisuuden tunnistaminen on ollut myös lohduttavaa. Ei vielä tarvitse olla koko tulevaisuutta selvitettynä, koska nyt vasta on se hetki, kun lähdemme maailmaan
ihmettelemään, oppimaan ja etsimään vastauksia. Tässä lainaan Sokrateksen sanoja: ”Tiedän vain yhden asian. Sen nimittäin, etten suinkaan ole viisas, ja juuri siinä olen teitä viisaampi.”
Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat olleet osana tätä matkaa ja meidän tukenamme. Suuri kiitos
rehtorille, opinto-ohjaajille ja kaikille opettajille. Kiitos tuesta, kiitos siitä, että annatte vastauksia kysymyksiimme. Kiitos perheille, vanhemmille ja sisaruksille. Kiitos kaikille, jotka jaksavat
kannustaa meitä ja uskoa meihin myös silloin kun emme osaa uskoa itseemme. Kiitos ystäville.
Kiitos myös muille koulun työntekijöille, kiitos siivoojille ja keittäjille, kiitos kuraattorille,
koulupsykologille, koulusihteerille, terveydenhoitajalle ja vahtimestarille.
Lopuksi onnentoivotuksena uusille ylioppilaille haluan siteerata kahta runoilijaa, joista toinen on synnyinmaastani ja toisesta kotimaastani Chilestä ja toinen täältä Suomesta. Ensimmäiseksi
katkelma Pablo Nerudan runosta Ehkä meille jää vielä aikaa:
”Ehkä unohduksen ja kiireen välissä / juuri vähän ennen hautajaisia / saamme elämämme ja
kuolemamme tilaisuuden / lähteä kulkemaan kadulta kadulle, / mereltä merelle, satamasta
satamaan, / vuoristosta vuoristoon / ja ennen kaikkea ihmisestä ihmiseen ”
Lopuksi Pentti Saarikosken runo Työt ja päivät.
”Aamulla teltta kootaan, / hyljätään seutu, jolla yövyttiin, / kääritään tavarat, kääritään laulut, /
ehtoolla puretaan kääröt: // tasangot aukeavat hymyyn, / ratsastamme iloisia vuosia päin, / katso, kasvavin kantamuksin ratsastamme / iloisia vuosia päin. ”
Oili Prudant