Näinä vuosina olemme oppineet kieltämättä paljon. Olemme saaneet paljon uutta tietoa sekä ajattomista että ajankohtaisista maailmaa koskevista aiheista, mutta olisiko syytä pohtia, minkä kustannuksella muistamme kaiken tämän? Opimme ja muistamme koko ajan uutta, mutta vanhaa, tarpeettomaksi käynyttä tietoa unohtuu alati. Kuinka paljon olemme lukiossa unohtaneetkaan uuden muistin tähden? Entä mitä haluamme poimia muistiin näistä vuosista? Kenties halumme eivät voi komennella kognitiotamme ympäriinsä, vaan tarpeelliset muistot itse saavuttavat asemansa ajan myötä. Voimme kuitenkin arvuutella, mitkä asiat saattaisivat jäädä mieliimme. 

Eräs asia, jonka varmasti muistamme hyvin kauan, on se, että lukioaikamme ei ollut kaikkein tyypillisin eikä helpoinkaan mahdollinen, vaan sitä leimasi epävarmuuden varjo. Pandemia, etäopiskelu ja Ukrainan tilanne pysyvät kaikkien mielissä, ja olemme voineet tuntea niiden vaikutukset varsin omakohtaisesti. Etenkin etäopiskelu oli kiistatta hankalaa aikaa kaikin puolin niin opiskelijoiden kuin opettajien kannalta. Vaikka nyt tiedämme, että noista vaikeuksista on päästy eteenpäin, emme olisi päässeet niistä ylitse omine apuinemme. Tuki tuli todelliseen tarpeeseen ja sitä myös saatiin paitsi koulussa, myös kotona. On siis paikallaan kiittää perhettä, sukulaisia, ystäviä – lähipiiriä, joka on auttanut meitä palautumaan luvuista. 

Koska tänään tarkoituksenamme on juhlistaa uusia ylioppilaita ja lukion päätökseen saamista, on kohdallaan kiittää myös niitä, jotka ovat mahdollistaneet kulkumme opintiellä. Kiitos siis teille, arvon opettajat. Teidän ansiostanne olemme nyt monin verroin viisaampia, kuin jos luottaisimme vain omaan viisauteemme. Opettajien suunnalta tullutta toistuvaa asiasta muistuttamista ei joka hetki jaksanut uskoa, mutta viimeistään tänään sen kai jokainen oivaltaa, että kaikki ne tehtävät, lukemiset, kokeet, kirjoitukset ja kiireellä viime tingassa tehdyt palautuksetkin todella tehtiin juuri itseä varten. Kiitos, että olette jaksaneet kaitsea meitä. Teitä tai teidän panostanne emme voine unohtaa. 

Uudet ylioppilaat ovat vahvuuksiltaan ja valmiuksiltaan erilaisia. Aikeet jatko-opinnoista ja askareista niiden jälkeen ovat monenkirjavat, joten täältä luonnollisesti lähdetään jatkamaan hyvin moninaisiin suuntiin. Vaikka varmasti unohdamme taas jotakin, muistamme toivottavasti lukioajastamme sen, kuinka tuulesta temmattuina jopa suuret tilanteet voivat vaihtaa suuntaa. Jos epävarmat olosuhteet jälleen koittavat, ei liiemmin haluttaisi jäädä tyystin tyhjän päälle. Silloin itse kukin kaiketi hakee avuksi sopivaa ohjenuoraa, kuten esimerkiksi J. Karjalaisen laulun mukaan: ”Et ole yksin”, eli todennäköisesti on aina joku, joka on samassa tilanteessa – tai sitten huomaamme olevamme kaikki samassa veneessä, kuten oppivuosiemme aikana poikkeuksellisen usein on tapahtunut. 

Nyt kun urakka on vihdoin valmis, voi todeta, että jaksaminen kannatti. Ja vaikka jaksaminen ajoittain oli koetuksella, on tämä hetki lopultakin palkitseva. Olemmehan muistaneet, ketä varten työtä on tehty. Olo voi olla ylpeä, mutta miksipä ei – onhan siihen tänään kaikki syy. Tämä päivä on meidän, sen me ainakin muistamme. Hyvää juhlapäivää kaikille.